Pussel. Den 26 januari 2010

I dagens nummer av Helsingin Sanomat ingår en ledarartikel med rubriken "Östersundom on vaikea palapeli". Ledaren kallar Österundom för ett "svårt pussel", men antyder att det är ett omöjligt pussel. Jag återger här en del av ledaren:


Sipoon lounaisosan liittämisen Helsinkiin katsottiin laukaisevan Helsingin kehittämisen tiellä olevan lukon, kun Helsinki saa merkittävän lisäalueen kaavoitettavaksi asuntotuotantoon. Helsingin kehittämisen yksi jarru on ollut puute maasta, joka voitaisiin kaavoittaa tiiviiseen pientalorakentamiseen. Tämä puute on ollut yksi syy siihen, että nuoret perheet ovat muuttaneet Helsingistä kehyskuntiin, joissa tällaiseen asumisvaihtoehdolle on vielä runsaasti tilaa.

Nyt kun entisen Lounais-Sipoon yleiskaavaa on ryhdytty hahmottamaan, on havaittu, että ratkaistavana on vaikea palapeli.

Helsinkiin liitetty alue on kooltaan noin 30 neliökilometriä eli suunnilleen Vuosaaren kokoinen. Yhtenä lähtökohtana on ollut, että alueen joukkoliikenneyhteydet rakennetaan metron varaan. Metro on kuitenkin perusinvestoinneiltaan kallis ratkaisu ja edellyttää suuria käyttäjämääriä. Se taas edellyttää, että alueelle tulee riittävä määrä asukkaita. ...


Aluksi kaupunkisuunnitteluvirastossa hahmoteltiin yhden Natura-alueen, Kapellvikenin ruoikkoalueen, poistamista Natura-ohjelmasta. Tämä Karhusaarta reunustava alue olisi uuden Östersundomin alueen luontainen keskus ja helpottaisi moni-ilmeisen kaavan piirtämistä.

Kun Helsingin Sanomat kertoi hankkeesta (17. 1.), sekä luonnonsuojelijat että Vantaan kaupungin edustaja nousivat vastarintaan. Vantaalla on tässä asiassa lähes veto-oikeus, sillä yleiskaava on tehtävä yhteistyössä Vantaan ja Sipoon kanssa. Kaupunkisuunnittelusta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä tekikin nopeasti oikean johtopäätöksen, että Natura-alueet jätetään rauhaan.

Yksi ratkaisu olisi alueen asukasmäärätavoitteen pienentäminen aiotusta.


Det kan speciellt noteras att Helsingin Uutiset nu skriver att bristen på tomtmark för småhusbebyggelse har varit ett hinder för utvecklingen i Helsingfors vilket föranlett utflyttning till kranskommunerna. Problemet har ur denna synvinkel ingalunda varit Sibbo.



I dagens nummer av Borgåbladet ingår en notis med rubriken "Grönt nej till att bygga på Naturaområde.




I gårdagens nyhetssändning Uudenmaan uutiset i Yle TV2 ingick ett inslag om att man i Borgå tröttnat på Helsingfors diktat. I inslaget nämns även fallet sibbo och Helsingfors planer på att ofreda Natura-området Kapellviken.



Tidigare på dagen publicerade Yle en motsvarande artikel med rubriken "Helsingin ylivoima harmittaa porvoolaisia". Jag återger här en del av artikeln:


Vaikutusmahdollisuudet vähenevät liittojen yhdistyessä

Sipoolta napatussa Östersundomissa eivät natura-alueetkaan tunnu estävän, kun Helsinki haluaa uudelle puutarhakaupunginosalleen metropysäkin. Nyt kun maakuntaliitotkin ovat yhdistymässä, pelätään että Itä-Uudenmaan kuntien mielipiteillä on yhä vähemmän painoarvoa.

- Jos koko Itä-Uusimaa Ruotsinpyhtäälle asti kuuluu tähän metropolialueeseen, niin silloin täytyy huomioida koko alueen intressejä. Minä en usko sellaiseen politiikkaan, että yksi toimija, tässä tapauksessa Helsingin kaupunki on niin tärkeä, että sen edut menevät kaikkien muiden edelle, ei se näin toimi, Nylander sanoo.

Nylanderin mukaan tulevaisuudessa yhteinen maakuntakaava Helsingin kanssa voi aiheuttaa ongelmia etenkin jos koko alueen kehittämisestä löytyy useita eri näkemyksiä.

Kunnat joukolla Helsinkiä vastaan

Muutkin kunnat ovat havainneet saman ongelman. Helsingistä Sipoon, Porvoon ja Loviisan kautta aina Venäjän rajalle saakka kulkevaa rantarataa on haaveiltu jo vuosikymmenet, mutta turhaan. Nyt Itä-Uudenmaan ja Kymenlaakson kunnat aina Sipoosta Virojoelle saakka ovat perustaneet yhteistyöverkoston, jotta laajemmin Etelä-Suomea palveleva raidelinjaus menisi paremmin läpi. ...


Helsingin mielipiteen uskotaan olevan päätöksenteossa niin voimakas, että tarvitaan suuri joukko kuntia ajamaan toisenlaista mielipidettä. Eikä uskomus ole aivan vailla pohjaa.

- Kun esimerkiksi Helsingin kaupunki anasti osan Sipoota, niin silloinhan yhtenä argumenttina oli, että se on koko valtakunnan intressi, että Helsingin kaupunki pystyy laajentumaan ja kehittymään. Joten minä uskon, että Helsingin ääni kantautuu ihan kabinetteihin asti, myös valtioneuvostossa, sanoo Mikaela Nylander.




Svenska Yle publicerade igår en motsvarande text med rubriken "Helsingfors får kritik i Borgå". Yle publicerade senaste onsdag en artikel med rubriken "Kerava vaatii yhä Ristikytöä Tuusulalta". Kervo har till HFD besvärat sig över finansministeriets beslut att avslå förslaget till inkorporering av området "Ristikytö". Senaste vecka beslöt stadsstyrelsen i Kervo att ge en motförklaring i fallet.



Inga kommentarer:

Skicka en kommentar